perjantai 20. tammikuuta 2017

Miksi rekisteröity rotukissa? Eikö paperiton ”rotukissa” ole ihan sama?

Olen tätä aihetta puinut ennenkin, mutta se on hyvä ottaa välillä uudelleen esille. Paperittomia ”rotukissoja” myydään jatkuvasti. Mutta miksi ihmeessä pitäisi niistä rekisteripapereista maksaa, jos tahtoo ihan vaan kotikissan, eikä esimerkiksi aio käydä näyttelyissä?

Rekisteröinti ei ole kallista, se ei ole vaikeaa ja valittavanakin on useampia järjestöjä. (Kuten FIFen alainen Kissaliitto, TICA ja CFA, jotka toimivat myös Suomessa). Kasvattajanimen saadakseen on toki käytävä kasvattajakurssi, jos haluaa Kissaliiton alaiseksi kasvattajaksi. Se on vain hyvä asia, koska kurssilla oppii paljon kissojen hyvinvoinnista ja kasvattamisesta. Eikä se siis ole hankalaa, kuten jotkut paperittomien tuottajat väittävät.

Rekisterikirja ei maksa montaa kymppiä. Itseasiassa se on kasvatuskuluista kaikkein pienin. Pitäisi siis miettiä, miten rekisteröimättömän kissan hinta putoaa monta sataa, kun tämä kulu poistetaan? Mitä kuluja silloin jää maksamatta, mitä tärkeää tekemättä, että hintaa voidaan pudottaa niin paljon? Korostan, että kissankasvatus ei ole halpaa. Esimerkiksi terveystestit ovat tärkeitä ja kalliita. Samoin rokotukset, mikrosirut jne eläinlääkärikulut. (Ja yllättävät eläinlääkärikulut, kuten omalle kohdalle sattunut sektiosynnytys pääsiäspyhinä 900 euroa, voivat viedä kasvattajan pahasti miinuspuolelle.) Pennuille tulee syöttää laadukasta ruokaa ja lihaa. Eikä laadukas hiekkakaan ole halpaa. Teemme tätä harrastuksena, tästä ei tienaa, sen sijaan aikaa ja vaivaa kuluu. Kasvatuskissatkin ovat kalliita, varsinkin kun uutta verta pitää joskus tuoda ulkomailta asti. Kuitenkin rekisteröimättömän kissan tuottajat, usein siis pentutehtailijat, saavat voittoa pienemmälläkin hinnalla, sillä voittoahan he tietenkin tahtovat. Mitkä menoista siis voi poistaa, että hinnasta saadaan halvempi? Valitettavasti yleensä ensimmäisenä kissojen terveyteen liittyvät kulut.

Pimeä kasvattaja usein myös rikkoo kasvatussääntöjä saadakseen enemmän rahaa helpommalla. Esimerkiksi pennuttaen emoa liian tiuhaan, jolloin emo ei saa tarvitsemaansa lepoa pentueiden välillä. Hän voi myös käyttää sairaita, nuoria tai kasvatukseen sopimattomia kissoja. Myös toisilleen sopimattomia kissoja voidaan käyttää, esimerkiksi lähisukulaisia tai itämaisissa kahta PRA-kantajaa. Hänelle ei ole väliä sokeutuuko pentu PRA:n takia myöhemmin tai onko se muuten sairas. Vanhemmat voivat olla ihan muuta kuin sanotaan. Esimerkiksi pitkäkarvaista kotikissaa voi väittää norjalaiseksi metsäkissaksi, eikä asiaa tuntematon välttämättä osaa nähdä eroa.

Mitä sinä sitten sillä rekisterikirjalla teet? Se kertoo näistä mainitsemistani asioita, terveydestä ja kasvattajan osaamisesta ja paneutumisesta asiaan. (Toki myös rekisteröidyissä kasvattajissa saattaa olla joku mätä omena ja joku ei-kasvattaja saattaa tehdä pennut täydellä sydämellä ja käyttää rahansa terveysasioihin. Myös vahinkoja saattaa sattua rekisteröidyillekin kasvattajille, mutta silloin he huolehtivat sekarotuisistakin pennuista niin hyvin kuin mahdollista. Poikkeuksia siis on.) Rekisterikirja on kuitenkin ainoa tae, että kissa on juuri se miksi sitä väitetään. Oikeasti sen rotuinen ja niistä vanhemmista, joista sen kerrotaan olevan. Ei siis riitä, että ”kasvattaja” sanoo pennun olevan rotukissa, koska sen vanhemmatkin ovat. Sillon pitäisi hälytyskellojen soida. Miksi pentuja ei saa rekisteriin, jos kaikki kerran on tehty oikein?

Rotukissalla on aina rekisterikirja. Ja rekisterikirja kertoo paljosta muustakin, kuin kissan olevan rotukissa. Pentuja ei myöskään voi jälkikäteen itse rekisteröidä, jos kasvattaja ei ole sitä tehnyt.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Armin puuhat

Armi, Suuri persoona, Puuhailija, Virallinen vesikupin leluttaja ja Kauneuskuningatar on saanut puuhilleen ihan oman sivun Facebookissa. Armista voi tykätä täällä: Itämaisprinsessa Armi

Ajatus lähti ihan siitä, kun tuo tyttö kuljettaa kaiken löytämäsä kivan vesikippoonsa. Aluksi keräsin kuvia omaan kansioonsa. Nyt vuoden alusta sovittiin Armin kanssa, että koska hän on Prinsessa, hän ansaitsee oman sivunsa, jossa kertoa puuhistaan.

Tässä kuitenkin maistiaisia, mitä vesikupista on viime aikoina löytynyt...

Armi on ihan oikeassa, mustekalat kuuluu veteen. Lisäksi sinne on joutunut pieniä keppejä seuraksi.


Palkintojen ja ruusukkeiden pitää pysyä puhtaina. Armi pesee!

Armi päätti että Joulu on loppu. Hän yritti hukuttaa tontun, mutta onneksi se saatiin pelastettua ja elvytettyä vielä....