perjantai 2. syyskuuta 2016

Tallinna 20.-21.8.2016

Japen kanssa lähdimme perjantaina 19.8. Tallinnaa kohti Kingtoursin kyydillä. Iloinen yllätys oli, että matkalla oli niin paljon tuttuja mukana. Majoituimme Dzingel-hotellissa. Ensimmäisenä iltana olin tosi väsynyt ja meninkin pian nukkumaan. Jape tutustui mielenkiinnolla hotellihuoneeseen.

Aamulla heräsin jo neljän jälkeen, koska yläkerrasta kuului kovasti melua, enkä saanut nukuttua. Jape leikki hotellikyttääjää aamuauringossa.


Aamupala ja näyttelypaikalle. Näyttely alkoi vasta yhdentoista jälkeen ja arvostelut venyivät myöhään iltapäivään. Japen tuomarina oli Marie Westerlund. Hän tykkäsi Japesta ja antoi sertin. Joten Jape valmistui International Championiksi! TP-valinnassa Jape jäi kolmanneksi. Kun paneeliin ei päästy, bussi kävi kuuden aikaan hakemassa ensimmäisen porukan hotellille. Onneksi, sillä näyttelypaikka oli todella kuuma ja olo tuskainen.

Illalla käytiin syömässä kavereiden kanssa hotellin ravintolassa ja juhlistettiin samalla valmistuneita kissoja. Sitten taas nukkumaan.

Tuore International Champion


Sunnuntaina näyttely alkoikin sitten heti aamulla. Japen tuomari oli Fabio Brambilla, joka arvosteli todella nopeasti. Jape sai ensimmäisen sertin luokassa 5. Tp valinnoissa ei pärjätty.

Jape otti rennosti näyttelyhäkissä kuumuudesta huolimatta.

Näyttelypaikalta tuli ostettua kaikkea kivaa. Ulkona oli 27 astetta lämmintä ja näyttelypaikka jälleen aikamoinen pätsi. Onneksi oli viilennysalusta kissalle sattunut mukaan ja kotiinkin päästiin lähtemään ajoissa. Satamassa oli aikaa käydä vielä ostoksilla. Laivamatka sujui mukavasti hyvässä seurassa. Kotonakin olimme jo ennen yhtätoista väsyneenä. Hyvä reissu :)